Archive for heinäkuu 2019

Tähdet tähdet..

Kesä on menossa siinä vaiheeseen että kesäteatterilaisetkin ovat voineet aloittaa ”lomansa” ansaitusti, kulunut teatterikesä oli mahtava ja mielenkiintoinen ja kaikin puolin Onnistuneesti viety ”läpi”. Saamme olla ylpeitä itsestämme niin moni on uhrannut aikaansa tämän kylän hyväksi ja toisten iloksi.. Siltä ainakin kuulosti, monen monen taetterissa kävijän suusta tuli KIITOKSIA  ja että me onnistuimme jälleen ylittämään itsemme tai ainakin minä tein niin, onhan toisilla jo melk. 30-vuoden taidot takana, mutta ensikertalaisiakin oli niin talkoolaisissa kuin näyttelijöissä jotka suorittivat työnsä/roolinsa hienosti…Sekä kävijöille, muuten tukeneille ja arvontaan lahjoittaneelle suuret KIITOKSET. Loistakoon tähdet, tähdet taivaalla jokaiselle tasapuolisesti jatkossakin.